Oikea valaistus tukee terveyttä – asiakasesimerkki osoittaa, että INTELLilight™ voi edistää koneenkuljettajan hyvinvointia ja auttaa keskittymään

Norjalainen metsäkoneenkuljettaja Jahn Steinar on pitkän työuransa mittaan kärsinyt toistuvista päänsäryistä. Päänsärky iski usein kesken tunteja kestävän pimeässä työskentelyn, ja erityisen tuskallisia kohtaukset olivat talvella, kun työvalaisimien kirkas valo heijastui takaisin valkoiselta lumelta. Nyt päänsäryt ovat kuitenkin tipotiessään, kiitos TYRIn INTELLilight-valaistusjärjestelmän, jonka Næsbø Skog -metsänhakkuuyritys otti käyttöön.

41-vuotias Jahn Steinar on työskennellyt hakkuualalla jo 22 vuotta. Hän aloitti työt Næsbø Skogilla uransa alkumetreillä oltuaan vuoden toisen Norjassa toimivan yrityksen leivissä. Jahn on viihtynyt Næsbø Skogilla siitä lähtien ja nauttinut työstään – päänsärkyjä lukuun ottamatta. Edellistalvena Næsbø Skog investoi upouuteen John Deere 1270G -harvesteriin, jossa on innovatiivinen TYRIn INTELLilight-valaistusjärjestelmä, jonka avulla käyttäjä voi ohjata jokaista valaisinta erikseen tai ryhmänä mobiilisovelluksella. Käyttäjä voi muun muassa mukauttaa valon kirkkautta ja värilämpötilaa. Lisäksi sovelluksessa tai kaukosäätimellä on helppo asettaa ja muuttaa käyttäjäkohtaisia asetuksia kuljettajien tarpeiden mukaan.

”Päänsäryt katosivat saman tien. Kun aloin viime talvena käyttää TYRIn INTELLilight -järjestelmällä varustettua uutta John Deere -harvesteria, metsässä oli jo lunta, mikä aiemmin tarkoitti sitä, että saisin työstä päänsäryn. Uuden valaistusjärjestelmän ansiosta päänsärkyä ei kuitenkaan tullut. Luulen, että ratkaiseva tekijä on ennen kaikkea se, että valaistuksen värilämpötilan voi määrittää itse. Valkoisessa talvimaisemassa valo heijastuu voimakkaasti, ja jos silloin voi valita lämpimämmän valon, vaikutus on suuri. Päänsärky tuli yleensä juuri kirkkaan valkoisesta valosta. Valo on nyt pehmeämpää ja lämpimämpää ja päänsäryt ovat tiessään”, Jahn kiittelee.

TYRIllä työskentelevä Per Arne Torstensson tietää, miten erityyppinen valo voi vaikuttaa ihmiseen ja vahvistaa Jahnin näkemyksen oikeaksi. Optiikan insinöörinä Per Arnen tehtävänä on optimoida TYRIn erilaisten valaisimien ja valaistusjärjestelmien optinen vaikutelma.

”Kun maassa on lunta, valkoinen lumi heijastaa liian paljon valoa takaisin ja häikäisee koneenkuljettajaa niin, että ympäristön ääriviivoja on vaikea nähdä. Koneenkuljettaja joutuu siristelemään silmiään, jolloin silmälihakset rasittuvat niin, että aiheutuu jännityspäänsärkyä. Samalla myös hartiat ja niska jännittyvät. Kun valo on lämpimämpää, heijastuminen ei ole yhtä voimakasta. Ääriviivat erottuvat selkeämmin, eikä käyttäjän tarvitse siristellä tai pinnistellä nähdäkseen kunnolla ja tehdäkseen työnsä hyvin. Tietääkseni Jahnilla on ollut silmälasit jo nuoresta asti. Sen vuoksi – ja koska näkö yleensä muutenkin muuttuu iän myötä – on entistäkin tärkeämpää, että käytössä on oikeanlainen valaistus, jotta voidaan välttyä päänsäryiltä ja muilta valaistukseen liittyviltä ongelmilta”, Per Arne toteaa.

Jahn on tyytyväinen muutokseen: ”Olen ollut alalla niin pitkään, että olen nähnyt halogeenien vaihtumisen LED-valoihin, ja nyt käytössä on järjestelmä, jolla voin itse valita, millaisen valaistuksen haluan! Uudessa harvesterissa on 34 valaisinta, jotka voin määrittää täysin mieltymysteni mukaan. Tulevaisuudessa haluaisin vielä nähdä valaistusjärjestelmän, joka osaa itse huomioida pimeän tulon niin, että valaistus voimistuu sitä mukaa, mitä pimeämpää on”, hän sanoo.

Viime talvena Næsbø Skog asensi INTELLilight -järjestelmän myös EcoLog 580F -harvesteriin. Käyttäjät testaavat nyt näitä kahta järjestelmällä varustettua konetta, ja arvioinnin tulokset saadaan pian.

Jahnin henkilökohtaiset kokemukset antavat kuitenkin hyvän kuvan siitä, miten INTELLilight voi parantaa koneenkuljettajien hyvinvointia kaikkina vuodenaikoina.